RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2019/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 114 |
27.03.2017 |
Kunnanhallitus |
§ 319 |
10.12.2018 |
Kunnanhallitus |
§ 58 |
13.03.2019 |
Saarenalue - Koulukeskuksen asemakaavan muutos, kortteleissa 125(osa), 130(osa), 502 ja 503(osa) / Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / Asemakaavaluonnos / Asemakaavaehdotus
18/10.02.03/2017
Khall 27.03.2017 § 114
Asemakaavan muutosta koskeva korttelialue sijaitsee Pyhäjoen kuntataajamassa Saarenalueella kortteleissa 125(osa), 130(osa), 501 ja 503(osa). Kyseessä on Y-alue, jolle sijoittuvat Saaren koulu, Lukio ja Monitoimitalo alueineen.
Runkokaavoituksen ohjausryhmä teki kokouksessaan 15.2.2017 päätöksen käynnistää Saaren koulukeskusalueen asemakaavan muutoksen, jolla laajennetaan Y-aluetta tulevaisuuden koulutustarpeita varten.
Saarenalueen - Koulukeskuksen asemakaavan muutos, kortteleissa 125(osa), 130(osa), 502 ja 503(osa) vireille tulo ja OAS lähetetään Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle tiedoksi.
Alustavan aikataulun mukaan Saarenalueen - Koulukeskuksen asemakaavan muutos, kortteleissa 125(osa), 130(osa), 502 ja 503(osa) luonnosvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 5.4.2017 ja muutosluonnos asetetaan sen jälkeen nähtäville.
Liitteenä seuraavat asiakirjat:
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivämäärällä 27.3.2017
- Kuulutus päivämäärällä 27.3.2017
Asian valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.
Ehdotus:
Kunnanhallitus
1) hyväksyy korttelin Saarenalueen - Koulukeskuksen asemakaavan muutoksen, kortteleissa 125(osa), 130(osa), 502 ja 503(osa) osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) päivämäärällä 27.3.2017. OAS:ia voidaan
tarvittaessa päivittää.
2) kuuluttaa kaavamuutoksen vireille tulosta 1.4.2017 ilmestyvässä
Kuulumiset lehdessä ja 4.4.2017 Pyhäjoen kunnan internet-
ilmoitustaululla ja kunnan ilmoitustaululla.
3) lähettää OAS:in tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Khall 10.12.2018 § 319
Kunnanhallitus perusti helmikuussa 2018 Koulu 2022 -hanketyöryhmän valmistelemaan uuden koulun rakentamista. Työryhmä on jaettu tiimeihin, joista jokainen valmistelee kouluhanketta omalla sarallaan. Yksi tiimeistä vastaa koulukampuksen käyttösuunnitelmasta ja ohjaa myös asemakaavamuutoksen laadintaa.
Asemakaavamuutoksella pyritään turvaamaan koulukampuksen tulevaisuuden toimintamahdollisuudet mm. laajentamalla Y-kortteleita ja osoittamalla niihin riittävästi rakennusoikeutta. Oleellinen tavoite on myös liikenneturvallisuuden parantaminen.
Liitteenä seuraavat Koulukeskuksen asemakaavamuutosta koskevat asiakirjat:
- Kaavakartta ja -määräykset 10.12.2018, liite 1
- Kaavaselostus 10.12.2018, liite 2
- Lausuntopyyntö 10.12.2018, liite 3
- Kuulutus 10.12.2018, liite 4
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.3.2017, päivitetty 10.12.2018, liite 5
Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä.
Ehdotus:
Kunnanhallitus
1) hyväksyy Koulukeskuksen asemakaavan muutosluonnoksen 10.12.2018, liittet 1 ja 2,
2) merkitsee tiedoksi osallistumis- ja arviointisuunnitelman 27.3.2017, päivitetty 10.12.2018, liite 5,
3) asettaa Koulukeskuksen asemakaavan muutosluonnoksen yleisesti nähtäville 14.12.2018-21.1.2019 väliseksi ajaksi Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululle ja kunnan internetsivuille,
4) kuuluttaa asemakaavan muutosluonnoksen nähtävillä olosta Kuulumiset- lehdessä, Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla,
5) pyytää lausunnot viranomaisilta ja muilta osallisilta .
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Khall 13.03.2019 § 58
Koulukeskuksen asemakaavan muutosluonnos oli yleisesti nähtävillä 14.12.2018-21.1.2019. Asemakaavan muutosluonnoksesta saatiin 4 lausuntoa, joihin kaavoittaja on laatinut vastineensa.
Liitteenä seuraavat Koulukeskuksen alueen asemakaavamuutosta koskevat kaavaehdotusvaiheen asiakirjat:
-Kaavoittajan vastineet asemakaavan muutosluonnoksesta saatuihin lausuntoihin 11.3.2019, liite 1
-Kaavakartta ja -määräykset 11.3.2019, liite 2
-Kaavaselostus 11.3.2019, liite 3
-Lausuntopyyntö, liite 4
-Kuulutus, liite 5
-Osallistumis- ja arviontisuunnitelma 27.3.2017, päivitetty 11.3.2019, liite 6
-Saaren koulun liikenneselvitys, 7.12.2018, liite 7
Koulukeskuksen asemakaavamuutoksen asiakirjat ja tiedot käsittelyvaiheista löytyvät Pyhäjoen kunnan internet-sivuilta osoitteesta http://www.pyhajoki.fi/kaavoitus_ja_maankaytto/koulukeskuksen_asemakaavamuutos
Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä.
Ehdotus:
Kunnanhallitus
1) hyväksyy kaavoittajan laatimat vastineet Koulukeskuksen alueen asemakaavamuutosluonnoksesta saatuihin lausuntoihin, liite 1,
2) hyväksyy Koulukeskuksen alueen asemakaavamuutosehdotuksen 11.3.2019, liitteet 2 ja 3,
3) asettaa Koulukeskuksen alueen asemakaavamuutosehdotuksen yleisesti nähtäville 18.3.-29.4.2019 väliseksi ajaksi Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululle ja internetsivuille,
4) kuuluttaa asemakaavan muutosehdotuksen nähtävillä olosta Kuulumiset- lehdessä, Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla,
5) pyytää lausunnot viranomaisilta ja muilta osallisilta,
6) merkitsee tiedoksi päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja Saaren koulun liikenneselvityksen, liitteet 6 ja 7
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |