RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 25.05.2020/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
2 | Arviointikertomus 2019 |
Tarkastuslautakunta |
§ 11 |
27.04.2020 |
Tarkastuslautakunta |
§ 15 |
11.05.2020 |
Tarkastuslautakunta |
§ 22 |
25.05.2020 |
Vuoden 2019 arviointikertomus
60/02.02.01/2020
Tarkltk 27.04.2020 § 11
Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.
Tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston tilikaudelle asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Valtuuston on kuntastrategiassa sekä talousarviossa ja -suunnitelmassa asetettava tavoitteet koko kuntakonsernin toiminnalle.
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen työstämisen.
Päätös:
Tarkastuslautakunta päätti käynnistää arviointikertomuksen laadinnan.
__________
Tarkltk 11.05.2020 § 15
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen työstämistä.
Päätös:
Tarkastuslautakunta päätti jatkaa arviointikertomuksen työstämistä seuraavassa kokouksessaan.
__________
Tarkltk 25.05.2020 § 22
Ehdotus arviointikertomuksen sisällöksi on esityslistan liitteenä.
Ehdotus:
Lautakunta päättää esittää kunnanvaltuustolle, että
. valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi
. valtuusto saattaa arviointikertomuksen hallituksen tiedoksi mahdollisia toimenpiteitä varten
. valtuusto velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden syyskuun loppuun mennessä havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.
Päätös:
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
_________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |