RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.05.2020/Pykälä 149
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 173 |
24.06.2019 |
Kunnanhallitus |
§ 355 |
09.12.2019 |
Kunnanhallitus |
§ 149 |
04.05.2020 |
Kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloma vuodelta 2019
120/01.01.03/2019
Khall 24.06.2019 § 173
Kunnanjohtaja Matti Sorosella on lomavuodelta 2019 kertynyt yhteensä 38 vuosilomapäivää.
Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi osan vuosilomastaan seuraavasti:
* 1.-31.7.2019 (yhteensä 23 pv).
Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosilomasta pidettäväksi 23 päivää ajalla 1.-31.7.2019.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä kokoushuoneesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
__________
Khall 09.12.2019 § 355
Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa seuraavasti: 23.-31.12.2019 (4 pv) ja 2.-6.3.2020 (5 pv).
Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosilomaa pidettäväksi 23.-31.12.2019 (4 pv) ja 2.-6.3.2020 (5 pv).
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - - - - - - - -
Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja.
__________
Khall 04.05.2020 § 149
Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa seuraavasti: 22.5.2020 (1 pv) ja 1.-5.6.2020 (5 pv).
Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosilomaa pidettäväksi 22.5.2020 (1 pv) ja 1.-5.6.2020 (5 pv).
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - - - - - - - -
Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |