RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 03.04.2020/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunta |
§ 23 |
03.04.2020 |
Sivistystoimen henkilöstön sopimusperusteinen lomauttaminen
Sivltk 03.04.2020 § 23
Vallitseva koronavirusepidemia on aiheuttanut sivistystoimen alalla työvoimatarpeen vähenemisen. Erityisesti se koskee koulunkäynnin ohjaajia ja varhaiskasvatuksen henkilöstöä. Osa heistä on ilmoittanut, että heidät voidaan lomauttaa.
Työsopimuslain lomauttamista koskevan luvun 2 § 2 momentin muikaan Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä 1 momentissa ja tämän luvun 4 §:ssä säädetyn estämättä sopia määräaikaisesta lomauttamisesta silloin, kun se on tarpeen työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilan vuoksi. Siis ilman yhteistoimintamenettelyä ja ilman lomautusilmoitukseen liittyviä määräaikoja.
Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 30 § mukaan lomauttamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen.
Esittelijän ehdotus:
Sivistyslautakunta päättää, että sopimusperusteista lomauttamista voidaan käyttää työntekijän ja työnantajan yhteisesti niin sopiessa ja valtuuttaa sivistystoimenjohtajan tekemään ko. lomautuspäätökset.
Päätös:
Sivistyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |