RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2020/Pykälä 104
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuusto |
§ 16 |
19.02.2020 |
Kunnanhallitus |
§ 104 |
16.03.2020 |
Valtuutettujen aloitteet / Parhalahden koulun oppilaiden siirto
Valt 19.02.2020 § 16
Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 90 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetuilla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.
Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitä aloitteista on käsitelty loppuun.
- - - - - - - - -
Vasemmiston valtuustoryhmä jätti aloitteen Parhalahden koulun oppilaiden siirrosta (liitteenä).
Päätös:
Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle jatkovalmisteluja varten.
__________
Khall 16.03.2020 § 104
Ehdotus:
Kunnanhallitus toteaa, että sivistyslautakunta on kokouksessaan 20.2.2020 §13 käsitellyt ko. asiaa. Kunnanhallitus päättää antaa vastauksena valtuustolle sivistyslautakunnan 20.2.2020 §13 tekemän päätöksen.
Asia katsotaan loppuunkäsitellyksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |