RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2019/Pykälä 235
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
3 | Hyvinvointisopimuksen tausta-aineisto |
![]() |
4 | Pohjois-Pohjamaan hyvinvointisopimus |
![]() |
5 | Saatekirje |
Sivistyslautakunta |
§ 74 |
19.09.2019 |
Kunnanhallitus |
§ 235 |
07.10.2019 |
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisopimus 2019 - 2025
Sivltk 19.09.2019 § 74
Pohjosi-Pohjamaan maakuntahallitus on tehnyt 19.8.2019 § 113 seuraavanlaisen päätöksen:
"Pohjois-Pohjanmaa on kehittämisvisionsa mukaisesti pohjoisen kasvun ja hyvinvoinnin veturi. Hyvinvoinnin edistämistyö onkin kunnan perustehtävä, joka edellyttää eri hallinnonalojen yhteistyötä sekä yhteistyötä paikallisten ja alueellisen yhteistyökumppaneiden kanssa. Maakunnassa ollaan kasvun ja hyvinvoinnin saavuttamiseksi kokoamassa kuntien sivistystoimen johtohenkilöverkostoa ja tiivistämässä samalla yhteistyötä olemassa olevan sote-johdon verkoston kanssa. Nyt uudistettava Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisopimus sekä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) tukevat työtä. Hyvinvointisopimus allekirjoitetaan hyvinvointifoorumissa 31.10.2019 Ylivieskassa.
Hyvinvointisopimusta on valmisteltu kevään ja kesän 2019 kuluessa useissa sote- ja sivistysjohtajien tapaamisissa, sähköisin kyselyin sekä hyvinvoinnin yhteistyöryhmässä. Asia on esitelty kuntajohtajille 19.6.2019. Sopimusta on työstetty vielä 13.8.2019 järjestetyssä sivistys- ja sotejohdon yhteistilaisuudessa. Hyvinvointisopimusluonnos on esityslistan liitteenä. Asia esitellään kokouksessa. (Valmistelija: suunnittelupäällikkö Ilpo Tapaninen p. 050 301 7546).
Maakuntajohtajan esitys: Maakuntahallitus päättää:
1. hyväksyä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisopimuksen sekä valtuuttaamaakuntajohtajan ja suunnittelupäällikön allekirjoittamaan sopimuksen
2. valtuuttaa liiton viraston viimeistelemään hyvinvointisopimusasiakirjan
3. lähettää hyvinvointisopimuksen jäsenkuntiinsa sekä maakunnan
sote-kuntayhtymiin hyväksymiskäsittelyyn
Päätös: Hyväksyttiin maakuntajohtajan esityksen mukaisesti."
Liitteenä Pohjois-Pohjanman hyvinvointisopimus, asiaa koskeva tausta-aineisto sekä maakuntajohtajan asiaa koskeva saatekirje.
Esittelijän ehdotus:
Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisopimuksen 2019 -2025 hyväksymistä oheisen liitteen mukaisena.
Päätös:
Sivistyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.
Khall 07.10.2019 § 235
Ehdotus:
Kunnanhallitus hyväksyy Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisopimuksen 2019-2025.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |