RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2019/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 60 |
13.03.2019 |
Pyhäjoen Kalastajainseuran avustushakemus vuodelle 2019
25/02.05.01/2019
Khall 13.03.2019 § 60
Pyhäjoen Kalastajainseura kirjoittaa 24.2.2019:
"Avustushakemuksen vuodelle 2019
Pyhäjoen kunta
Matti Soronen
Hei,
Haemme kunnalta avustusta vuoden 2019 toimintaan.
Lupamaksujen tuotot ovat vähentyneet lupauudistuksen takia.
Olemme investoineet kalustetiloihin ja sarvan-niittokalustoon merkittävästi, koska toimintaamme kuuluu myös kalavesien hoito. Joki on pahasti rehevöitynyt varsinkin jokisuun osalta erityisesti Matinsaaren ympäristöstä.
Toimimme aktiivisesti myös vaellus-siian kannanhoitotyössä.
Istutamme vuosittain 5 000 000milj siian poikasta Pyhäjokeen ja lisäksi kuhan ja mateen poikasia.
Kunnioittaen
Pyhäjoen Kalastajainseura "
Ehdotus:
Kunnanhallitus päättää avustuksen myöntämisestä.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti myöntää 2000 euron avustuksen seuraavilla ehdoilla:
- lupien ostopaikoista selkeät ilmoitukset
- luvan mukana tulee olla selkeä opastus kalastuksen harrastamiseen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |