RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.02.2019/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 165 |
28.05.2018 |
Kunnanhallitus |
§ 197 |
25.06.2018 |
Kunnanhallitus |
§ 258 |
01.10.2018 |
Kunnanhallitus |
§ 331 |
10.12.2018 |
Kunnanhallitus |
§ 37 |
11.02.2019 |
Kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloma-aika 2018-2019
50/01.01.03/2018
Khall 28.05.2018 § 165
Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa seuraavasti: 1.6., 4.-5.6. ja 8.6.2018 (yht. 4 pv).
Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloman pidettäväksi 1.6., 4.-5.6. ja 8.6.2018 (yht. 4 pv).
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - - - - - - - -
Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja Matti Pahkala.
__________
Khall 25.06.2018 § 197
Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa seuraavasti: 27.6. ja 2.-31.7.2018 (yht. 23 pv).
Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloma pidettäväksi 27.6. ja 2.-31.7.2018 (yht. 23 pv).
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - - - - - - - -
Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja Matti Pahkala.
__________
Khall 01.10.2018 § 258
Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa 22.-26.10.2018 (5 pv).
Vuosiloma ei toteutunut 12.-16.7.2018 (3 pv.).
Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloman pidettäväksi 22.-26.10.2018 (5 pv).
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - - - - - - - -
Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja Matti Pahkala.
__________
Khall 10.12.2018 § 331
Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa 27.-31.12.2018 (3 pv.)
Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloman pidettäväksi 27.-31.12.2018 (3 pv.).
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - - - - - - - -
Merkittiin, että kunnanjohtaja Matti Soronen poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja Matti Pahkala.
__________
Khall 11.02.2019 § 37
Kunnanjohtaja Matti Soronen on esittänyt, että hän pitäisi vuosilomaa 14.2. ja 4.-10.3.2019 (6 pv.)
Ehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja):
Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtaja Matti Sorosen vuosiloman pidettäväksi 14.2. ja 4.-10.3.2019 (6 pv.)