RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.12.2018/Pykälä 329
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 329 |
10.12.2018 |
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuuksien ilmoittaminen
115/00.03.00/2018
Khall 10.12.2018 § 329
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tarkastuslautakunta kirjoittaa 7.9.2017 § 34:
" Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta
- hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
- pyytää tarvittaessa täydentämään ilmoituksia
- saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kunnan kotisivuilla
Tarkastuslautakunta:
Hyväksyttiin. "
Ehdotus:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusilmoitukset.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |