RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.10.2018/Pykälä 277
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 277 |
15.10.2018 |
Lausunto Pohjois-Pohjanmaan liiton talous- ja toimintasuunnitelmaluonnoksesta vuosille 2019-2021
Khall 15.10.2018 § 277
Pohjois-Pohjanmaan liitto kirjoittaa 18.9.2018:
" Lausuntopyyntö Pohjois-Pohjanmaan liiton talous- ja toimintasuunnitelmaluonnoksesta vuosille 2019-2021
Pohjois-Pohjanmaan liitto lähettää oheisena tiedoksenne ja mahdollista lausuntoa varten talous- ja toimintasuunnitelmaluonnoksen vuosille 2019-2021.
Liiton toiminnan strategisissa linjauksissa ja tavoitteissa korostuvat kansainvälisyys, kasvu ja kilpailukyky; vaikuttaminen EU:n 2021-2027 koheesiopolitiikan valmisteluun; uudistuva osaaminen ja koulutus; saavutetta-vuus kilpailukyvyn edellytyksenä; rakenteellisiin muutoksiin valmistautumi-nen sekä hyvinvointi ja kulttuuri maakunnan vetovoimatekijänä.
Pyydämme näkemyksiänne asetetuista strategisista linjauksista ja tavoitteista, toiminnalle asetetuista tavoitteista sekä talous- ja toimintasuunnitelman muusta sisällöstä.
Mahdollinen lausunto tulee toimittaa Pohjois-Pohjanmaan liittoon viimeistään 16.10.2018 mennessä osoitteella kirjaamo@pohjois-pohjanmaa.fi tai Sepänkatu 20, 90100 Oulu.
Lausuntopyyntö toimitetaan vain sähköisesti.
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO
Pauli Harju
Maakuntajohtaja
JAKELU
Pohjois-Pohjanmaan liiton jäsenkunnat
Seutukunnat "
Liitteenä luonnos Pohjois-Pohjanmaan liiton talous- ja toimintasuunnitelmasta 2019-2021.
Ehdotus:
Kunnanhallitus yhtyy liitteenä olevaan Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen lausuntoon.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |