RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 25.05.2020/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 127 |
30.03.2020 |
Tarkastuslautakunta |
§ 23 |
25.05.2020 |
Vuoden 2019 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
5/02.06.01/2020
Khall 30.03.2020 § 127
Tilinpäätöksestä on kuntalaissa (410/2015) säädetty seuraavaa:
Kuntalain 113 § Tilinpäätös:
"Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari."
Kuntalain 114 § Konsernitilinpäätös:
"Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.
Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.
Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen. Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka on jäsen kuntayhtymässä tai liikelaitosyhtymässä, tulee sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä vastaavat tiedot."
Kuntalain 112 § Kirjanpito:
"Kunnan kirjanpitovelvollisuuteen, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen sovelletaan sen lisäksi mitä tässä laissa säädetään, kirjanpitolakia. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto antaa ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain ja tämän lain 113-116 §:n soveltamisesta."
Kuntalain 115 § Toimintakertomus:
"Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.
Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä."
Nyt käsiteltävänä oleva tilikauden 2019 tilinpäätös on em. kuntalain ja kirjanpitolain sekä Suomen Kuntaliiton tilinpäätösmallisuosituksen mukainen tilinpäätös. Varsinaisesta tilinpäätöksestä erillisenä laaditaan kunnan henkilöstöraportti. Henkilöstöraportti ei ole lakimääräinen ja sen muoto ja sisältö vaihtelee kunnittain.
Kunnanhallitukselle toimitetaan kuntalain säännösten mukaisesti kuntalain, kirjanpitolain ja Suomen Kuntaliiton tilinpäätösmallin mukaisesti laadittu tilinpäätös tilinpäätösasiakirjoineen, sisältäen myös toimintakertomuksen, tilikaudelta 2019
Kunnanhallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä sisältyy toimintakertomukseen, kohta 1.8.2.
Tilinpäätösten 2016-2019 keskeisiä lukuja (1000 €):
|
2016 |
2017 |
2018 |
2019 |
muutos% |
- toimintatuotot |
2.758 |
2.899 |
2.841 |
3.114 |
9,6 |
- toimintakulut |
-22.385 |
-22.562 |
23.083 |
24.894 |
7,8 |
- toimintakate |
-19.626 |
-19.663 |
20.242 |
21.780 |
7,6 |
- verotulot |
10.312 |
10.652 |
10.945 |
11.230 |
2,6 |
- valtionosuudet |
10.182 |
10.204 |
10.056 |
10.194 |
1,4 |
- rahoitustuotot ja -kulut |
359 |
370 |
-79 |
401 |
607,6 |
- vuosikate |
1.226 |
1.822 |
678 |
44 |
-93,5 |
- poistot |
-740 |
-864 |
-2.682 |
-991 |
-22,7 |
- satunnaiset erät |
|
|
|
70 |
100 |
- tilikauden tulos |
486 |
958 |
-2.004 |
-877 |
-56,2 |
- vuosikate €/asukas |
385 |
571 |
216 |
14 |
-93,5 |
Tilikauden tulosta voidaan pitää välttävänä.
Ehdotus:
Kunnanhallitus
- päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevan tilikauden 2019 tilinpäätöksen ja allekirjoittaa sen,
- päättää lähettää tilinpäätöksen tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle
hallintosäännön ja kuntalain mukaisesti,
- antaa talous- ja hallintopäällikölle oikeuden tehdä teknisiä korjauksia tilinpäätökseen.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Tarkltk 25.05.2020 § 23
Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan 25.5.2020 esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltaan tilikaudelta. Tilintarkastuskertomus on esityslistan liitteenä.
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta
- merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2019
- saattaa tilintarkastuskertomuksen kunnanvaltuustolle tiedoksi
- esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2019 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2019.
Päätös:
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |