RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2020/Pykälä 91
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 91 |
16.03.2020 |
Varhaiskasvatuksen määräaikaisten toimien täyttölupa
37/01.01.01/2020
Khall 16.03.2020 § 91
Sivistystoimenjohtaja Antero Tervonen kirjoittaa:
"Kunnanhallitukselle
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan vapautuvien virkojen ja toimien sekä määräaikaisten virkojen ja toimien täyttämiseen edellytetään kunnanhallituksen lupa.
Pyydän kunnanhallituksen lupaa seuraavien määräaikaisten toimien täyttämiselle
Varhaiskasvatus:
Päiväkoti Kurrela: kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa vuoden 2020 loppuun
Lasten kotona hoitava perhepäivähoitaja: kesäkuun 2020 loppuun
Henkilökohtainen avustaja Vekkulaan: toukokuun 2020 loppuun ja 1.8.-31.12.2020
Kiertävä varahenkilö vuoden 2020 loppuun
Kyseisille henkilöille on palvelukysynnästä ja varhaiskasvatuslain velvoitteista johtuva tarve ja tälle on varattu resurssit talousarvioissa.
Pyhäjoella 12.3.2020
Kunnioittavasti
Antero Tervonen"
Ehdotus:
Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvat sivistysjohtajan ehdotuksen mukaisesti.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |