RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.12.2019/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tarkastuslautakunta |
§ 33 |
02.12.2019 |
Sidonnaisuudet
117/00.03.01/2019
Tarkltk 02.12.2019 § 33
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 15 §:n mukaan Tarkastuslautakunnan on saatettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta päättää pyytää päivittämään sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne sen jälkeen tiedoksi valtuustolle.
Päätös:
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |