RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.08.2019/Pykälä 184
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
1 | Valtuustotyön ja strategian arviointilomake |
Kunnanhallitus |
§ 111 |
29.04.2019 |
Kunnanhallitus |
§ 184 |
05.08.2019 |
Valtuuston työskentelyn arvioinnin yhteenveto 30.6.2019
80/00.01.03/2019
Khall 29.04.2019 § 111
Valtuuston rooli kunnan strategisena johtajana on sen tärkein tehtävä. Tätä korostaa edellisen valtuustokauden aikana hyväksytty uusi kuntalaki. Myös valtuuston roolia koko kuntakonsernin johtamisessa ja ohjaamisessa korostetaan. Konkreettisena muutoksena kuntalaissa on mm. valtuustokauden vaihtumisen siirtyminen vuodenvaihteesta kesäkuun alkuun.
Valtuuston rooli kunnan toiminnan, talouden ja kuntakehityksen ohjaajana sekä kunnan asukkaiden itsehallinnon ensisijaisimpana toteuttajana tulee olla vahva. Toimintaympäristön analysointi, muutossuuntien havaitseminen, ajantasaisen strategian luominen ja sen arviointi ovat valtuustotyöskentelyn ydintä.
Valtuustokausi 2017 - 2021 on tulossa puolimatkan "krouviin". Suomen Kuntaliitto suosittelee, että valtuustot arvioisivat ammattijohdon avustamana omaa toimintaansa, saavuttamiaan tuloksia, käyttämiään työskentelytapoja sekä toimintansa kehittämistarpeita. Itsearvioinnin yhteydessä olisi tärkeää kartoittaa, miten valtuutetut ovat kokeneet edellytyksensä hoitaa valtuutetun työtä ja mahdollisuutensa vaikuttaa valtuustotyön kautta sekä mihin suuntaan valtuustotyötä olisi heidän mielestään kehitettävä.
Itsearviointi voidaan toteuttaa kyselylomakkeella, johon kaikki valtuutetut vastaavat henkilökohtaisesti. Menossa olevan valtuustokauden työskentelyn arviointi ja tulevaisuuden suunnittelu tehdään kunnan sisäisenä työnä. Arviointityön tueksi on Kuntaliitossa laadittu mallilomake (Liite).
Ehdotus:
Kunnanhallitus lähettää valtuutetuille liitteenä olevan itsearviointilomakkeen täytettäväksi. Lomake palautetaan henkilökohtaisena arviona 22.5.2019 mennessä.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Khall 05.08.2019 § 184
Valtuutetuille lähetetyn arviointilomakkeen on palauttanut annettuun määräaikaan mennessä 13 valtuutettua.
Vastauksista on laadittu yhteenveto oheismateriaalina.
Ehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee yhteenvedon tiedoksi ja antaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |