RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2019/Pykälä 136
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 136 |
27.05.2019 |
Tilapäisen kassalainan myöntäminen Pyhäjoen Kuitu Oy:lle
Khall 27.05.2019 § 136
Pyhäjoen kunta on asettanut laajakaistahankkeen aloittamiselle seuraavat ehdot:
- kunnan avustus sidotaan Viestintäviraston tukipäätökseen ja aikatauluun.
Asiasta päättää Pyhäjoen valtuusto erillisellä päätöksellä.
- hankkeen saa aloittaa kun liittymissopimuksien määrä alueittain ylittää 60 %
rajan vakituisen asumisen kotitalouksista.
- hankkeen operatiivisia toimia ei saa aloittaa ennen Viestintäviraston ja Pyhä-
joen valtuuston päätöksiä.
Vuoden 2019 talousarvion ja vuoden 2020 taloussuunnitelman investointiosaan on varattu laajakaistahankkeen avustukseen molemmille vuosille 420.000 euron määräraha (yhteensä 840.000 euroa) muihin pitkävaikutteisiin menoihin rahoitusosuutena muiden yhteisöjen pysyvien vastaavien hankintamenoihin.
Hallintosäännön 34 §:n mukaan kunnanhallitus ratkaisee asiat, jotka koskevat mm.:
- antolainojen myöntämistä talousarvion asettamissa rajoissa.
Talousarvion rahoitusosaan vuodelle 2019 on varattu 500.000 euroa antolainasaamisten lisäystä.
Pyhäjoen Kuitu Oy ja Pyhäjoen kunta ovat neuvotelleet liitteenä olevan velkakirjan mukaisen lyhytaikaisen rahoituksen siihen saakka kunnes kunnan asettamat ehdot täyttyvät ja kunnan rahoitusosuus maksetaan Pyhäjoen Kuitu Oy:lle.
Ehdotus:
Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan velkakirjan.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - - - - - - - - -
Puheenjohtaja Matti Pahkala poistui esteellisenä kokoushuoneesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varapuheenjohtaja Ari Pirkola toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |