RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2019/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 32 |
11.02.2019 |
Kunnanhallitus |
§ 142 |
27.05.2019 |
Hanhikiven yhdystien tiesuunnitelma / Lausuntopyyntö ja nähtäväksi asettaminen / Kunnan lausunto
14/10.03.01/2019
Khall 11.02.2019 § 32
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristokeskus on lähettänyt asiakohdassa mainitun, 14.9.2018 päivätyn tiesuunnitelman lain liikennejärjestelmästä ja maanteistä (LjMTL) 27 §:n mukaista käsittelyä varten.
Kunnan tulee pitää tiesuunnitelma yleisesti nähtävänä kolmenkymmenen (30) päivän ajan. Suunnitelman nähtäväksi asettamisesta sekä tiesuunnitelmaa vastaan kohdistuvien muistutusten tekemistavasta ja -ajasta on kunnan toimesta kuulutettava niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettava ainakin yhdessä suunnitelman vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä.
Suunnitelmaa koskevat muistutukset on toimitettava Pyhäjoen kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä.
Tiesuunnitelman merkittävimmät toimenpiteet ovat:
-
Maantieyhteyden rakentaminen välille Vt8 - ydinvoimalan porttialue. Yhteys käsittää sekä ajoneuvoliikenteen väylän, että jalankulku- ja polkupyörätien
-
valaistuksen rakentaminen koko tiejaksolle
-
linja-autopysäkkien rakentaminen, kolme pysäkkiparia
-
Info- pisteen rakentaminen tiejakson alkuun
-
kääntöpaikan rakentaminen ennen ydinvoimalan porttialuetta
-
tielinjan alkupäässä pohjoispuoleisten nykyisten laskuojien perkaus ja selkeytysaltaiden rakentaminen
Suunniteltu tieyhteys on sisääntuloväylä Hanhikivenniemelle rakennettavalle ydinvoimalalle. Tieyhteys on toteutettu Fennovoima Oy:n toimesta ja kustannuksella yksityistienä vuosien 2014- 2015 aikana. Kohde on ns. jälkirahoitushanke, jonka kustannukset valtio maksaa Fennovoimalle laaditun sopimuksen ehtojen mukaisesti. Suunnitelman tavoitteena on tehdä jo rakennetulle tieyhteydelle hallinnollinen muutos, eli ottaa yksityinen tie yleiseksi tieksi. Tieyhteys muutetaan maantieksi tiesuunnitelmalla ja tätä varten tehtävässä maantietoimituksessa, mikäli sopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.
Pyhäjoen kunta antaa pyydetyn lausuntonsa nähtävilläoloajan jälkeen
Ehdotus:
Kunnanhallitus päättää asettaa Hanhikiven yhdystien tiesuunnitelman nähtäville ajalle 14.2. - 18.3.2019 julkaisemalla liitteenä olevan kuulutuksen kunnan ilmoitustaululla, kunnan tietoverkossa ja Kuulumiset-lehdessä.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Muutoksenhaku:
Ei muutoksenhakua
Tiedoksi :
PoP- ELY kirjaamo

Khall 27.05.2019 § 142
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kirjoittaa 24.1.2019:
"Hanhikiven yhdystien tiesuunnitelma, Pyhäjoki
Tiesuunnitelman nähtäväksi asettaminen
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun, 14.9.2018 päivätyn tiesuunnitelman lain liikennejärjestelmästä ja maanteistä (LjMTL) 27 §:n mukaista käsittelyä varten.
Kunnan tulee pitää tiesuunnitelma yleisesti nähtävänä kolmenkymmenen (30) päivän ajan. Suunnitelman nähtäväksi asettamisesta sekä tiesuunnitelmaa vastaan kohdistuvien muistutusten tekemistavasta ja -ajasta on kunnan toimesta kuulutettava niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettava ainakin yhdessä suunnitelman vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä.
Suunnitelmaa koskevat muistutukset on toimitettava Pyhäjoen kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä.
Tiesuunnitelman merkittävimmät toimenpiteet ovat:
- Maantieyhteyden rakentaminen välille Vt8 - ydinvoimalan porttialue. Yhteys käsittää sekä ajoneuvoliikenteen väylän, että jalankulku- ja polkupyörätien
- Valaistuksen rakentaminen koko tiejaksolle
- Linja-autopysäkkien rakentaminen, kolme pysäkkiparia
- Info-pisteen rakentaminen tiejakson alkuun
- Kääntöpaikan rakentaminen ennen ydinvoimalan porttialuetta
- Tielinjan alkupäässä pohjoispuoleisten nykyisten laskuojien perkaus ja selkeytysaltaiden rakentaminen
Suunniteltu tieyhteys on sisääntuloväylä Hanhikivenniemelle rakennettavalle ydinvoimalalle. Tieyhteys on toteutettu Fennovoima Oy:n toimesta ja kustannuksella yksityistienä vuosien 2014 - 2015 aikana. Kohde on ns. jälkirahoitushanke, jonka kustannukset valtio maksaa Fennovoimalle laaditun sopimuksen ehtojen mukaisesti. Suunnitelman tavoitteena on tehdä jo rakennetulle tieyhteydelle hallinnollinen muutos, eli ottaa yksityinen tie yleiseksi tieksi. Tieyhteys muutetaan maantieksi tiesuunnitelmalla ja tätä varten tehtävässä maantietoimituksessa, mikäli sopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.
ELY-keskus pyytää, että kunta
- antaa lausuntonsa tiesuunnitelmasta ja sitä vastaan mahdollisesti tehdyistä muistutuksista
- lähettää lausuntonsa myös sähköisesti ELY-keskukseen osoitteella ari.kuotesaho@ely-keskus.fi
- liittää lausuntoonsa mahdolliset muistutuskirjelmät ja todistuksen tiesuunnitelman nähtävänäolosta alkuperäisinä sekä kopion paikallisessa lehdessä olleesta nähtävänäoloilmoituksesta
- liittää lausuntoonsa oikeaksi todistetut otteet (kahtena kappaleena) tiesuunnitelman käsittämälle alueelle vahvistetuista tai hyväksytyistä oikeusvaikutteisista kaavoista (yleiskaava, asemakaava tai ranta-asemakaava)
- palauttaa nähtävänä olleen tiesuunnitelmakansion.
ELY-keskus pyytää kuntaa ilmoittamaan lausunnossaan
- onko suunnitelman käsittämälle alueelle vahvistettu tai hyväksytty oikeusvaikutteinen yleiskaava, asemakaava tai ranta-asemakaava ja onko kaava yhdenmukainen tiesuunnitelman kanssa
- muuttaako kunta kaavan tiesuunnitelman mukaiseksi, jos en eivät ole yhdenmukaisia
- vastaako kunta kustannuksellaan omistamiensa johtojen ja laitteiden siirto- ja suojaustoimenpiteistä, jos sellaista tarvetta työn aikana ilmaantuu
- onko kunnalla huomauttamista tiesuunnitelmassa esitettyihin toimenpiteisiin
Rakennettu tieyhteys ja rinnakkainen jalankulku- ja pyörätie muutetaan maantieksi ja valtion tienpitoon maantietoimituksessa, mikäli sopimuksen ehdot täyttyvät. Yksityisteiden tienpidosta vastaavat yksityistiekunnat tai kunta. Katujen tienpidosta vastaa kunta.
Tienrakennushankkeen rakennuskustannuksiksi on muodostunut n. 5,0 M€ euroa (maanrakennuskustannusindeksi = 130,0 (tasossa 2010 = 100).
ELY-keskus panee vireille yleisen tien parantamista koskevan maantietoimituksen ja vastaa tietoimitus- ja korvauskustannuksista.
ELY-keskus pyytää palauttamaan nähtävänä olleen tiesuunnitelmakansiosarjan.
Yksikön päällikkö Risto Leppänen
Tienpidon suunnittelu
Tie- ja rakennussuunniteluvastaava Ari Kuoteaho"
Ehdotus:
Pyhäjoen kunnanhallitus lausuu seuraavaa:
-
Hanhikiven yhdystien tiesuunnitelma on pidetty nähtävillä kunnantalolla ajalla 14.2. - 18.3.2019 (kuulutus liitteenä)
-
nähtävilläoloaikana kunnalle ei ole tullut muistutuksia suunnitelmaan liittyen
-
tiesuunnitelman alkuosalla on lainvoiman saavuttanut osayleiskaava ja loppuosalla lainvoiman saavuttanut asemakaava
-
asemakaavaa on tarkistettu LT-alueen osalta pyydetyn mukaiseksi ja kaava on lainvoimainen
-
kunnalla ei ole tien vaikutusalueella suorassa omistuksessaan rakenteita tai laitteita, mutta sen tytäryhtiöllä on risteysalueella vesihuollon johtoja ja laitteita
-
kunta tai sen tytäryhtiö eivät vastaa mahdollisista suojaustoimenpiteistä
-
kunnalla ei ole huomautettavaa esitettyihin toimenpiteisiin
Lisäksi kunta huomauttaa, että sillä ei ole tiesuunnitelman vaikutusalueella tienpito- tai kustannusvastuullaan yksityisteitä tai katuja.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Tiedoksi:
PoP ELY kirjaamo
Muutoksenhaku:
Ei muutoksenhakua (KL 136§)
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |