RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.12.2018/Pykälä 322
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 322 |
10.12.2018 |
Kaavoituskatsaus 2018
113/10.00.00/2018
Khall 10.12.2018 § 322
Kunnan tulee maankäyttö- ja rakennuslain MRL 7 §:n mukaan laatia kaavoituskatsaus vähintään kerran vuodessa kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.
Kaavoituskatsaus lähetetään tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskukselle).
Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä.
Liitteenä :
- Kaavoituskatsaus 2018
- Kuulutus päivämäärällä 10.12.2018
Ehdotus:
Kunnanhallitus
1) hyväksyy liitteenä olevan kaavoituskatsauksen vuodelle 2018,
2) asettaa kaavoituskatsauksen yleisesti nähtäville 14.12.2018 - 21.1.2019 väliseksi ajaksi,
3) antaa kaavoituskatsauksen tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle,
4) antaa kaavoituskatsauksen tiedoksi valtuustolle.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |