RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.12.2018/Pykälä 326
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 326 |
10.12.2018 |
Eduskuntavaalin 14.4.2019 ja europarlamenttivaalin 26.5.2019 ennakkoäänestyspaikat
94/00.00.00/2018, 95/00.00.00/2018
Khall 10.12.2018 § 326
Vaalilain 4 §:n mukaan vaalit toimitetaan järjestämällä ennakkoäänestys ja vaalipäivän äänestys.
Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat:
1) ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja
sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä
muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi;
2) valtioneuvoston asetuksella säädettävät Suomen edustustot ja niiden
toimipaikat sekä valtioneuvoston asetuksella säädettävät kuntavaalien
yleiset ennakkoäänestyspaikat Ahvenanmaan maakunnassa;
3) sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen
päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistus-
laitokset (laitos);
4) suomalaiset laivat, jotka ovat ulkomailla, kun ennakkoäänestys
toimitetaan.
Lisäksi ennakkoäänestys voidaan järjestää vaalilaissa säädetyin edellytyksin äänestäjän kotona (kotiäänestys).
Kunnanhallituksen on huolehdittava siitä, että Väestörekisterikeskuksen ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin viipymättä merkitään Väestörekisterikeskuksen määräämällä tavalla jokaisen kunnassa olevan yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä vaalipäivän äänestyspaikan nimi ja käyntiosoite sekä muut oikeusministeriön määräämät tiedot.
Ehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että eduskuntavaalin 14.4.2019 ja europarlamenttivaalin 26.5.2019 yleinen ennakkoäänestyspaikka Pyhäjoella on
Pyhäjoen kunnantalo
Kuntatie 1
86100 Pyhäjoki
Puhelin 040-3596 000
eduskuntavaalin aukiolot:
3.4.2019 - 5.4.2019 klo 9.00 - 18.00
6.4.2019 - 7.4.2019 klo 11.00 - 16.00
8.4.2019 - 9.4.2019 klo 9.00 - 18.00
europarlamenttivaalin aukiolot:
15.5.2019 - 17.5.2019 klo 9.00 - 18.00
18.5.2019 - 19.5.2019 klo 11.00 - 16.00
20.5.2019 - 21.5.2019 klo 9.00 - 18.00
Sosiaalihuollon toimintayksikön äänestyspaikka on
Jokikartano
Pajahaantie 6
86100 Pyhäjoki
Puhelin 040-3596 000
Siellä ennakkoäänestyksen toimittaa vaalitoimikunta ennakkoon ilmoitettavana ajankohtana:
eduskuntavaali
3.-9.4.2019 välisenä aikana
europarlamenttivaali
15.-21.5.2019 välisenä aikana.
Kunnanhallitus päättää ilmoittaa yleisen ennakkoäänestyspaikan nimen, käyntiosoitteen, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat Väestörekisterikeskuksen ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |