RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.11.2018/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunta |
§ 31 |
30.11.2018 |
Teknisen lautakunnan tavoitteiden toteutuminen
Tarkltk 30.11.2018 § 31
Teknisen lautakunnan toiminnoista kiinteistötointa ja lämpölaitosta arvioitiin edellisenä vuonna. Puhdistus- ja ravintopalvelut ovat lautakunnan arvioinnin kohteena myöhemmin, joten arvioinnin painopiste on muussa toiminnassa ja kokonaisuudessa. Näiden toimintojen osalta talousarviossa oli seuraavia tavoitteita:
. Vakinaisen henkilöstön kanssa käydään kehityskeskustelut vähintään kerran vuodessa
. Kilpailutettavien urakoiden kustannukset pysyvät hallussa, Lisä- ja muutostyökustannukset keskimäärin < 10%
. Raportti tehdyistä peruskorjauksista kaavateiden kunnossapitoon liittyen
. Lautakunta on hyväksynyt avustustoiminnan periaatteet
. Lautakunta osallistuu yksityistieasioita käsitteleviin koulutuksiin
. Ympäristönhoidon yleissuunnitelmasta on teetetty toteutussuunnitelmia vähintään 2
. Ympäristön viihtyisyys ja ilme on parantunut, palautekysely?
Teknistä johtajaa on pyydetty esittelemään otsikon asioita. Esityslistan oheismateriaalina on arviointilomake.
Ehdotus:
Tarkastuslautakunta päättää merkitä esittelyn tiedoksi ja otettavaksi huomioon arviointikertomusta laadittaessa.
Päätös:
Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |