RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 14.11.2018/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
1 | Eriävä mielipide 14.11.2018 § 71 / Jaakko Jukkola, kiinteistövero v. 2019 |
![]() |
2 | Eriävä mielipide 14.11.2018 § 71 / Vasemmiston valtuustoryhmä, kiinteistövero v. 2019 |
Kunnanhallitus |
§ 293 |
06.11.2018 |
Valtuusto |
§ 71 |
14.11.2018 |
Kiinteistövero vuodelle 2019
Khall 06.11.2018 § 293
Kiinteistöverolain (654/1992) 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella.
Kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17 päivänä. Jos ilmoitusta ei ole annettu määräajassa, verotuksessa voidaan noudattaa edellisen vuoden kiinteistöveroprosentteja, kuitenkin vähintään alinta lain mukaista prosenttia.
Eduskunnan päätösten perusteella vuodelle 2019 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:
- yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 - 2,00
- vakituisen asuinrakennuksen veroprosentti 0,41 - 1,00
- rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 2,00 - 6,00
- muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,93 - 2,00
- yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti 0,00 - 2,00
- voimalaitosten veroprosentti 0,93 - 3,10
Mikäli kunta ei vahvista eri veroprosenttia rakentamattomien rakennuspaikkojen, yleishyödyllisten yhteisöjen ja voimalaitosten osalta, määrätään näiden vero yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan. Yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan määrätään vero myös kaikista maa-alueista (myös asuinrakennusten tonteista), poikkeuksena yleishyödylliset yhteisöt ja rakentamattomat rakennuspaikat. Vesi- ja tuulivoimalaitokseen, jonka nimellisteho on enintään 10 megavolttiampeeria, sovelletaan voimalaitosveroprosenttia
Jos kunta on määrännyt erillisen yleishyödyllisten yhteisöjen veroprosentin, sovelletaan sitä yleishyödyllisessä käytössä olevan rakennuksen lisäksi myös rakennuksen maapohjaan. Erillistä rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia sovelletaan asuntotarkoitukseen kaavoitettuun rakentamattomaan rakennuspaikkaan. Kyseinen veroprosentti ei koske kuitenkaan loma-asutusta varten kaavoitettuja rakennuspaikkoja.
Valtuusto on määrännyt vuodelle 2018 kiinteistöveroprosentit seuraavasti:
- |
yleinen |
1,10 % |
- |
vakituiset asuinrakennukset |
0,45 % |
- |
muut kuin vakituiset as.rak. |
1,25 % |
- |
yleishyödylliset yhteisöt |
0,00 % |
- |
voimalaitokset |
3,10 % |
- |
rakentamaton rakennuspaikka |
6,00 % |
Vuoden 2018 kiinteistöveroprosenttien vertailua:
|
Yleinen kiint.vero% 2018 |
Muutos 2017/18 |
Vakituinen asuinrak. 2018 |
Muutos 2017/18 |
Muu vakit. asuinrak. 2018 |
Muutos 2017/18 |
|
|
|
|
|
|
|
Koko maa |
1,06 |
0,00 |
0,49 |
0,00 |
1,16 |
0,01 |
Pohjois-Pohjanmaa |
1,08 |
-0,03 |
0,52 |
0,00 |
1,10 |
0,02 |
Pyhäjoki |
1,10 |
-0,05 |
0,45 |
0,04 |
1,25 |
0,10 |
Ehdotus:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2019 kiinteistöveroprosentit päätetään seuraaviksi:
- |
yleinen |
1,15 % |
- |
vakituiset asuinrakennukset |
0,50 % |
- |
muut kuin vakituiset as.rak. |
1,30 % |
- |
yleishyödylliset yhteisöt |
0,00 % |
- |
voimalaitokset |
3,10 % |
- |
rakentamaton rakennuspaikka |
6,00 % |
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Valt 14.11.2018 § 71
Päätös:
Keskustelun kuluessa vasemmiston valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron piti valtuutettu Saara Mustakallio, joka esitti, että vakituisen asumisen veroprosentiksi määrätään 0,45 %.
Keskustan valtuustoryhmän puheenvuoron piti valtuutettu Ari Pirkola, joka ilmoitti, että keskustan valtuustoryhmä kannattaa kunnanhallituksen esitystä.
Valtuutettu Jaakko Jukkola esitti, että kaikki kiinteistöverot määrätään lainsäädännön määrittämään alarajaan. Esitysta ei kannatettu, joten se raukesi.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava esitys ja asiasta on suoritettava äänestys. Äänestystavaksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä, joka hyväksyttiin.
Äänestysjärjestykseksi puheenjohtaja esitti seuraavaa: Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat vasemmiston valtuustoryhmän tekemää ehdotusta äänestävät EI. Äänestysjärjestys hyväksyttiin.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 17 JAA-ääntä ja 3 EI-ääntä sekä 1 tyhjä-ääni. Äänestystulos on merkitty pöytäkirjan liitteenä olevaan läsnäololuetteloon.
Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
Valtuutettu Jaakko Jukkola ilmoitti jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteen (liitteenä).
Vasemmiston valtuustoryhmä ilmoitti jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteen (liitteenä).
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |