RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.10.2018/Pykälä 276
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallitus |
§ 276 |
15.10.2018 |
Pohjois-Pohjanmaan Maakuntapäivät 5.-6.11.2018
Khall 15.10.2018 § 276
Pohjois-Pohjanmaan liitto kirjoittaa:
"Kutsu Pohjois-Pohjanmaan Maakuntapäiville 5.-6.11.2018
Perinteiset Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät järjestetään 6.-5.11.2018 Oulussa, Oulun kaupunginteatterissa (Kaarlenväylä 2, 90100 Oulu).
Ensimmäisen päivän teema on Kestävää kasvua, syventävää yhteistyötä. Esitysten ja keskustelujen myötä tulemme Euroopasta kohti Pohjois-Suomea ja yhteistyötä yli rajojen.
Maanantai-iltana on Pohjois-Pohjanmaan liiton vastaanotto ydinkeskustan Technopoliksessa, Sepänkatu 20.
Toisen päivän pääosassa on viestintä. Päivän aikana puhutaan viestinnästä ja muuttuvasta mediamaailmasta sekä imagosta ja identiteetistä.
Päivien ohjelma on oheisena, lisäkappaleita on mahdollista tulostaa Pohjois- Pohjanmaan liiton internetsivulta www.pohjois-pohjanmaa.fi/maakuntapaivat
Toivomme teidän välittävän kutsua laajasti kuntanne luottamushenkilöille ja viranhaltijoille sekä muille yhteistyötahoille.
Tervetuloa!
Pohjois-Pohjanmaan liitto
Maakuntajohtaja Pauli Harju
Ilmoittautumiset Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäiville ja iltavastaanotolle 30.10.2018 mennessä www.pohjois-pohjanmaa.fi/ilmoittaudu "
Liitteenä maakuntapäivien ohjelma.
Ehdotus:
Kunnanhallituksen kokouspiiri ja johtoryhmä voivat halutessaan osallistua. Matka yhteiskyydein. Ilmoittautumiset suoraan Pohjois-Pohjanmaan liittoon.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |