RSS-linkki
Kokousasiat:http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://vanhatpoytakirjat.pyhajoki.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.09.2018/Pykälä 243
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuusto |
§ 8 |
31.01.2018 |
Kunnanhallitus |
§ 47 |
12.02.2018 |
Kunnanhallitus |
§ 243 |
10.09.2018 |
Valtuutettujen aloitteet / Kalifornian puisto
56/00.02.00/2018
Valt 31.01.2018 § 8
Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 90 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetuilla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.
Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitä aloitteista on käsitelty loppuun.
- - - - - - - - -
Valtuutettu Raino Peltoniemi jätti valtuustoaloitteen liittyen Kalifornian puistoon ja alueen puiston nimeäminen sekä liikekeskuksen nimeäminen samalla sanalla. Lisäksi Hanhikiven risteykseen 8-tielle tulee saada viitta Pyhäjoki ja matka kilometreissä (liitteenä).
Päätös:
Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle jatkovalmisteluja varten.
__________
Khall 12.02.2018 § 47
Ehdotus:
Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Khall 10.09.2018 § 243
Tekninen johtaja Aimo Korpi ja kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä kirjoittavat:
" MRL 55§ toteaa, että "asemakaavassa määrätään kadun ja muun yleisen alueen nimi samoin kuin kunnanosan ja korttelien numerot. Kadun ja muun yleisen alueen nimi ja edellä mainitut numerotiedot voidaan muuttaa myös kunnan erillisellä päätöksellä siten kuin kuntalaissa säädetään kunnan päätöksenteosta. (21.4.2017/230)"
Aloitteessa on esitetty, että Nikkarinpuisto nimettäisiin Kalifornian puistoksi. Nikkari -nimellä on kuitenkin alueella muutakin taustaa ja nimi on jo vakiintuneessa käytössä. Näin ollen Nikkarinpuisto nimenä ja puiston osana voisi jäädä edelleen voimaan ja Kalifornian puistoksi nimettäisiin Isorannantien ja Lahnaojantien risteysalueen oleskelupuisto. Nikkarinpuisto on myös selkeästi erillään oleskelupuistosta ja pääosin alueen asukkaiden hoidossa. Kalifornian puistoksi nimettävä puiston osa on esitetty oheisessa liitteessä. Puisto on jo merkitty uudella kevyen liikenteen opasteella vuoden 2017 kesällä.
Ollinmäen liikekeskuksen asemakaavoitus on tullut vireille 11.4.2016, eikä siitä ole vielä laadittu luonnosvaiheen ehdotusta. Liikekeskuksen nimiasia on tarkasteltava asemakaavoituksen yhteydessä.
Yleisten teiden viitoitus ja teiden varsilla sijaitsevien linja-autokatosten kunnossapito kuuluu tienpitäjälle, eli tässä tapauksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Liitteenä on esitykset ELY-keskukselle molemmista valtuustoaloitteessa olleista aloitteista. Pyhäjoen puuttuminen lähikohteena poikkeaa muiden risteysten viitoituksesta on perusteltua korjata. "
Ehdotus:
Kunnanhallitus päättää
1) lähettää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle liitteiden mukaiset esitykset tienviitoituksen täydentämisestä ja linja-autopysäkkikatosten kuntoon lait- tamisesta,
2) nimetä Isorannantien ja Lahnaojantien risteysalueen oleskelupuiston
Kalifornian puistoksi,
3) todeta, että liikekeskuksen paikan nimeäminen käsitellään asemakaavoi-
tuksen yhteydessä.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Muutoksenhaku:
Ei muutoksenhakua, valmistelu
Tiedoksi:
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Kaavoitusarkkitehti
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |